Sivustolla on 78 vierasta 
Kunnossa kaiken ikää PDF Tulosta

kkiKunnossa kaiken ikää –hanke Hämeenkoskella

 

 

Päijät-Häme on julistautunut terveysliikunnan mega-maakunnaksi ja tämän johdosta alueelle on laadittu oma terveysliikunnan strategia, joka koskettaa alueen kaikkia kuntia. Strategian myötä Hämeenkoski on laatinut vuoden 2009 aikana terveysliikunnan toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on kehittää kunnan terveysliikuntapalvelu-tarjontaa.

Hämeenkoski lähti yhteistyössä Kärkölän kanssa toteuttamaan KKI-hanketta, joka on osa molempien kuntien terveysliikuntastrategiaa.

KKI-hankkeen tavoitteena on kehittää kunnan liikuntatoimintaa ja luoda palveluja erityisesti yli 40 –vuotiaille kuntalaisille, jotka eivät liiku terveytensä kannalta riittävästi. Tavoitteisiin pyritään kehittämällä kuntien liikuntapalveluja ja –tarjontaa muun muassa järjestämällä

  • Uusia matalankynnykset liikuntaryhmiä
  • Kuntosalikursseja
  • Päiväliikuntaryhmät senioreille, työttömille ja työkyvyttömille

Liikuntaryhmien ja -kurssien lisäksi kunnissa järjestetään erilaisia liikunnallisia toiminta- ja retkipäiviä. Lisäksi hankkeella pyritään kouluttamaan aktiivisia kuntalaisia liikuttajiksi PHLU:n Liikuttaja –tutkinnon avulla. Tavoitteena on, että liikuttajat liikuttavat kuntalaisia vertaisohjaajina.


 

kki2013

HUOM! KATSO MYÖS WELLAMON KURSSITARJONTAA